Ennätykset on tehty.. rikottaviksi :-)

No jopas se venyt taas pitkäksi tämä kirjoitusten väli.. Mitä lie muuta puuhaa ollut kun ei vaan ole saanut irroitettua aikaa kuulumisten päivittämiseen. No, yritän sitten tässä koota kaikkea mahdollista ylös kuluneiden kuukausien ajalta, toivottavasti vielä on muistissa kaikki olennaisimmat.

Juoksussa pysytään, muutahan ei oikeastaan kuulukaan kun siihen liittyvää :-) Kevät meni kaikkinensa aika vauhdikkaasti ja justhan se pääsiäinen oli.. No, taitaa siitä tovi olla kuitenkin mennyt, sen verran vehreältä tuo pihamaa näyttää.

Pääsiäisen jälkeen oli tosiaan muutama viikko tän vuoden ensimmäiseen juoksukisaan. Olin taas parin vuoden tauon jälkeen uskaltautunut uhmaamaan keväällä usein vaivaavaa flunssakarmaa ja ilmoittauduin Länsiväyläjuoksuun. Mainostavat sitä ihan julkisestikin kisakauden avausturnauksena :-), sopi siis enemmän kun mainiosti tän vuoden allakkaan.

Juoksusää oli mainio, alla vasta ostetut Adidas Boston boostit (joilla ennen kisaa kävin heittämässä vajaan 10 km testilenkin) ja sellanen olo että tänään lähteen. Alussa lähdin aika kovaa painamaan, mutta kun hyvältä tuntui annoin vaan mennä. Maalissa kello näytti 17,7 km matkan taittuneen 1:18:18 aikaan. Viimeinen kilsa meni kun siivillä, paukkuja olisi ollut pidempäänkin matkaan.

Tuliterät tossut siivittivät ensimmäiseen ennätysvauhtiin.

Tästä kisasta ei mennyt kun vajaa viikko kun päätettiin ex-tempore mennä siskon kanssa kisaamaan Paloheinään wappujuoksuun. Sisko päätyi (fiksumpana) valitsemaan tarjolla olleista vaihtoehdoista 5 km matkan, meikäläinen valitsi 10 km reissun. Ensimmäisen kerran sain kevään aikana juosta t-paidassa, muutoin kisa olikin sitten kaukana kuuluisasta juoksusta nauttimisesta..

Reitti oli 5km, minkä kympin taivaltajat kiersivät kahdesti. Ensimmäisen kierroksen jälkeen kuuluttajan kannustaessa mua seuraavalle kierrokselle olisin niin paljon mieluummin suksinut tieheni koko radalta. Sen verran tiukkaa vauhtia olin lähtenyt pitämään että ekan kiekan jälkeen tuntui, ettei voimat yksinkertaisesti riitä.  Mutta luonne kun velvoittaa, ei muu auttanut kun nykiä tossua toisen eteen.

Ikinä en ole niin voipuneena hoipperoinut maaliviivalle ja jos edeltä maaliin saapunut siskoni ei olisi mua kirittänyt viimeistä 50 metriä olisin varmaan kävellyt. Mutta kuten sanonta kuuluu, lopussa kiitos seisoo: kympin ennätys aikaan 43:32 :-) Vihdoin se maaginen 45 min tuli alitettua.

Ennen kun siirryn kynäilemään kisaraporttia eilisestä HHM 2016 kisasta listattakoon tähän väliin vielä pari muuta ennätystä kevään ajalta. Kollegan jänistyksestä kävin toukokuun alussa iskemässä cooperista 3000 m ja HKV:n aikuisten yleisurheilukoulun päätöskisailussa kävin haastamassa itseni kamalimmalla mahdollisella matkalla, 800 metrillä. Tuonkin matkan onnistuin kellottamaan ennätyslistalle aikaan 2:45. Joten eihän tästä kevään "päätöskisasta" aka vuoden tavoitteesta voinut tulla muuta kuin loistava. Vaikka alku ei todellakaan lupaillut hyvää..

Loistavasti menneen reenikevään katkaisi kaksi viikkoa ennen HHM kisaa vasemman isovarpaan tyveen pudonnut metallinen pyykkikori. Voitte uskoa sen kirosanojen määrän sekä harmituksen, kun omasta kämmistä johtuen koppa lipesi aiheuttaen massiivisen mustan kynnen. Seuraavalla viikolla kynnen ympäryksen alettua punehtumaan uhkaavasti jouduin nöyrtymään ja kääntymään lääkärin puoleen. Isommaksi harmitus vaan muuttui, kun lääkäri tokaisi tylyyn sävyyn: "Kannattaa alkaa henkisesti varautumaan siihen, ettet pääse kisaamaan". Kouraan lyötiin antibiootit ja käsky hakea sidetarpeita apteekista.

Huoltaen ja hoivaten mustaa varvastani käsittelin päivittäin, napsin antibiootit ja särkylääkkeet sekä treenasin korvaavilla (pyöräily ja lihaskunto) yrittäen edelleen pitää itse kisan mahdollisena. Kun varvas ei vaikuttanut olevan mistään moksistaan, päätin saalistaa sen kuuluisan "toisen mielipiteen". Uuden lääkärikonsultaation seurauksena painelin jälleen jo tutuksi käyneeseen apteekkiin, tällä kertaan hakemaan leukotapea. Lääkäri antoi sen kuuluisan lähtöluvan, keskeytti antibioottikuurin tarpeettomana ja minä painelin heti innoissani teippiä hakemaan.

Viimeinen viikko meni sitten jännittäessä että onko kurkussa oleva outo tuntuma alkavaa flunssaa vaiko lumeoireita. Kyseisestä "oireesta" johtuen jäi viimeisen viikon kaikki harjoittelu kokonaan väliin ja vasta kisapäivän aamuna tein päätöksen, että viivalle lähden.

Aikainen aamu sopi mulle hyvin, kun normaalistikin arkisin herään kuuden jälkeen. Kello soi vähän kuuden jälkeen, aamupalaksi perinteistä rahkajugurttia ja granolaa, palanen leipää, muki kahvia ja lasi vichyä. Vaatteet ylle ja matkaan.

Koska työmaani sijaitsi lähellä starttipaikkaa, päätin tavarasäilytyksen sijaan vielä kamat työpaikalle. Sain samalla rauhassa arpoa päivän vaatetusta ja hoidella venyttelyt sisällä. Samaan kisaan ilmoittautunut kollega saapui vartin mun jälkeen kamojaan tuomaan ja arvottiin siinä yhdessä varustusta. Päädyin aamusta lisäämään pitkähihaisen päälleni, sillä ulkona tuuli sen verran etten alkua uskaltanut lähteä palelemaan. 

Toivotettiin kollegan kanssa toisillemme hyvät juoksut ja suuntasimme kumpainenkin omiin karsinoihimme :-) Päädyin valitsemaan 1:35 jänikset, melkoisella riskillä, kunto kun oli tässä vaiheessa vieläkin ihan arvioitus. Mutta kun matkaan lähdettiin, tuntui juoksuvauhti oivalliselta ja rennolta. 

Alkumatka menikin hyvin, jokaisella juottolalla naukkasin pari kulausta urheilujuomaa. Enempään en uskaltanut ottaa, edellisvuoden hölskyvät nesteet oli edelleen tuoreessa muistissa. Reitti oli tuttu, käytiin se kaverin kanssa kiertämässä pari viikkoa aikaisemmin, joten tiesin varsin hyvin missä kohtaa haastavimmat kohdat ilmaantuvat. Silti kunnon heikkeneminen osasi yllättää ja 15 km kohdalla piti antaa jänisten mennä ja lähteä vaan omaa vauhtia nykimään loppua kohden. 

Viimeiset 2 km oli jo ihan vaan loppuun mennään eikä meinata -fiiliksellä. Jäniksiä en silmistäni päästänyt vaikka menivätkin ainakin 100m edellä. Maalisuoralla oli perinteisesti tuttuja kannustamassa, minkä voimin maalisuora sujui endorfiinipöllyissä. Maalissa kiittelin jäniksiä, keräsin mitalin sekä muut jaossa olleet tilpehöörit. Loppuajan katsoin vasta saatuani kannustusjoukot ympärilleni: 1:35:29! Edellinen ennätys parani peräti 6min! Olin aivan fiiliksissä!!

Maalialueelta siirryin joukkojeni kanssa hakemaan tavaroitani ohviisilta. Vointi oli kerrassaan mainio, aurinko paistoi ja päivä oli vasta edessä.

Tänään onkin sitten ollut jalat melkoiset pökkelöt, vaan on tämä niin sen arvioista. Saa nähdä, onko näistä enkoista enää parannettavaa, yritystä ainakin aion jatkaa. Sen verran oli hieno tapahtuma jälleen tuo HHM että pistin tänään ilmoittautumisen sisään ensi vuodelle. Syksyllä on vasta kaksi midnight runia maksettuna, mutta kalenteriin laitoin jo varuiksi tuon Rantamaratonin. Josko sinne vielä intoutuisi reenaamaan ettei mene koko kesä ihan hunningolle ;-)