City Survivors kilpailun jälkitunnelmia

Täällä istuskelen Kuopion lentoasemalla ja odottelen viivästynyttä lentoa. On siis hyvin tässä aikaa palata parin viikon takaisiin tunnelmiin ennen kun kirjailen ensi viikonlopun jälkeen Helsinki Running Dayn-kuulumisia.

Team Putti Runners osallistui siis jo kolmatta kertaa kaupunkiseikkailukilpailuun, joten mistään tuiki tuntemattomasta tapahtumasta ei meidän kohdalla suinkaan ollut kyse. Jokaisella kerralla starttipaikkaa on siirretty ympäri Helsingin seutua, tällä kertaa suuntasimme fillarimme kohti Eiraa. Sinne kun non niinkun logistisesti on helppo rantoja pitkin suunnata :-)

Meidän tiimille yksi osa kisaa on yhteensopivat vermeet ja tällä kertaa hankimme taannoiselta pääsiäisen Barcelonan matkalta hauskat viidakkokuvioiset trikoot. Niiden pariksi päädyimme valitsemaan nuo KT Urban trainingista saadut t-paidat, tosin mustalla pitkähihaisella ryyditettynä. Hieman oli silti vilpakkaa odotella kisan starttia joten olimme enemmän kuin tyytyväisiä, että alkuun oli hoidettu kunnon lämmittelyt.

Kuva: City Survivors

Kuva: City Survivors

Kuva: City Survivors

Kisa starttasi meidän osalta heti ensimmäisen lähtöryhmän starttipaukahduksesta kello 11:30. Ensimmäinen vihje jaettiin jo hieman ennen lähtöä ja nokkelina saimme heti tavut paikalleen ja tsekkasimme jopa GoogleMapsista lyhyimmän reitin kohteelle. Seuraavana, noin 600m päässä lähdöstä sijainnut rasti piti sisällään kuva-arvioituksen, mikä sekin vielä ratkesi helposti. Suunta kohti Hietalahden hallia ja sieltä uutta haastetta metsästämään.

Kuva: City Survivors

Kuva: City Survivors

Ensimmäinen varsinainen aivopähkinä olikin sitten koitua tiimimme kohtaloksi. Lähdimme edellisistä kisoista tuttuun tapaan hakemaan hieman liian haastavaa ratkaisua ja tuhrasimme aivan älyttömästi aikaa hallissa. Tässä rastihaasteessa tosin oli se hyvä puoli, että aikaisemmin olemme onnistuneet sössimään aina viimeiset rastit, joten tässä tuli sitten baakslaagia heti alkuun. Sen seurauksena päätimme sitten vaan rennosti jatkaa etenemistä, suuntana siis Lapinlahden sairaala.

Siellä itse rasti sujui suuremmitta ongelmitta, heittelimme vuoron perään pallot ämpäriin ja muutaman hudin jälkeen saimme uuden kohteen etsittäväksemme. Kuva-arvoituksesta piti keksiä Väinömöisen puisto, missä esteiden ylityksen sekä tehtävän (nyt alkaa jo tässä vaiheessa musiti pätkimään että mikähän siellä taisikaan olla kyseessä :-)) suoritettuamme piti ottaa suunta kohti Kampin keskusta.

Täällä tiimikaverini avaruudellis-matemaattiset aivot olivat enemmän kuin paikallaan, ratkottavana oli nimittäin se ärsittävä laita-kaikki-palaset-neliön-muotoon -askarrelma. Toinen (siis minä) otti aikaa ja hommahan meillä (siis kaverin taidoilla) ratkesi kahdessa minuutissa.

Ratkaisun jälkeen saimme A4-paperin tekstillä ja missien kuvilla höystettynä. Edellisen kilpailun ansiosta tajusimme heti katsella kummalliselta näyttäneen lauseen alkukirjaimia ja sen ohjaamana lähdimme kohti Koffin puistoa. Puistosta piti löytää numerolukolla varustettu laatikko, tässä numerokoodiin piti hyödyntää neljää miss Suomen kuvaa, minkä minä juoruhaukkana oivalsin muodostaa tsekkaamalla neitojen keskinäisen järjestyksen. Luukku aukesi ensi yrittämällä ja sisältä paljastunut lappu tajuttiin muutaman tuumauksen jälkeen syöttää anagrammikoneeseen.

Puistosta otettiin suunta kohti Kauppatoria ja siellä hetken pyöriskeltyäme päätimme sukeltaa keskelle ihmisvilinää. Suhteellisen nopeasti onneksi bongasimme kaksi vihreäpaitaista rastinpitäjää ja saimme ratkottavaksemme sanaruudukon. Ei ollut mikään turhan helppo! Onneksi muutaman vihjeen saimme kalasteltua rastinpitäjiltä ja seuraavan kohteen osoite oli hallussa.

Saavuttuamme seuraavalle kohteelle ajanottoportteja oltiin vasta asentamassa ja saimme huoltohemmolta kuulla, että rastinpitäjät olivat vasta hieman ennen meitä saapuneet mestoille. Oho, taisimme todeta, kun muitakin kisaajia alkoi valumaan rastille. Portaiden, tötsien, punaisten ja valkoisten narujen laskutoimituksesta suoriuduttuamme pääsimme taas uuden aivopähkinän pariin. Tässä vaiheessa osasimme jo ynnäillä juoksukellojen kuljetusta matkasta sekä suoritetuista rasteista että loppusuora häämöttää. Rasti haltuun, osoite kehiin ja suunta kohti viimeistä etappia alkoi.

Lopussa olikin edessä enää muutama puinen este ja maali. Perille saavuimme kokonaisajassa 1h48min todetaksemme, ettei maalialuetta oltu vielä edes valmisteltu. Tässä vaiheessa jo aavistelimme, että alun sählingistä huolimatta lopputulos oli todella onnistunut. Päivän päätteeksi asia vielä varmistui eli MENTIIN SITTEN VOITTAMAAN KOKO SKABA!!! Kerran ollaan oltu neljänsiä, kerran kolmansia ja nyt viimein tuli voitto kotiin!! Odotellaan vielä meille luvattuja pokaaleja saapumaan, siitä siis kuvaa toisella kertaa.

Kisa itsessään oli kiva ja kehittynyt huomattavasti edellisiltä kerroilta. Meille oli selvästi hyötyä aikaisemmista skaboista, kun osasimme ehkä hieman jo arvailla, kuinka tehtäviin tulee suhtautua. Eli Team Putti Runners nähdään taas kisassa, nyt siis voittoa puolustamassa :-)

Voiko tämä olla totta?!?

Vakaa aikomukseni oli tulla tänne kertoilemaan viime sunnuntaisen City Survivors-kilpailun tunnelmia, mutta nyt joutuu postaus väistymään erittäin tärkeästä syystä. Tulin nimittäin tänne kertomaan noin 10 kuukautta vaivanneen kantakalvon rappeuman (a.k.a. Plantaari Faskiitin, plantaasin fakiirin, plantarfasciitis etc.) tilanteesta. Uskallan nimittäin ensimmäisen kerran todeta, että vaiva alkaa olla voitettu. Jeee!!! Vaiva, mistä kuulin, että omalla kohdallani se on jo kroonistunut. Vaiva, mistä luin surullisen kuuluisia tarinoita sen ikiajoiksi jääneestä kyläilystä. Vaiva, jonka vuoksi olen monesti jo menettänyt toivoni. Vaiva, josta voi parantua :-)

Ennen, kun aloitan oman vinkkilistani, kerrataanpa hieman (pikaisesti, aikaisemmat syväruodinnat löytyvät tältä foorumilta aikaisemmista kirjoituksista) mistä kaikki sai alkunsa. Huhtikuussa 2017 siirryttyäni talvijuoksulenkkareista neutraaleihin Adidas glideboosteihin alkoi vasen polven sisäsyrjä hangoitella vastaan. Vierailin tuolloin ensimmäisen kerran lääkärillä, joka määräsi juoksutaukoa juuri ennen HCR-kisaa. Kisaviikolla urpona menin salille tekemään etureisitreenin jalkaprässillä, minkä seurauksena HCR meni neljästä kilsasta eteenpäin pelkäksi selvitymistarinaksi, kun etureidet veti täysin jumiin.

Siitä selvittyäni jalka otti edelleen kipinää (tässä vaiheessa olin jo muuttanyt lenkkarit Adizero Tempoihin) ja nyt jälkeenpäin totean, että vasen kantapää tuntui myös juoksusta noissa tossuissa ottavan jotakin kipinää. Marssin tuolloin aikaisemmin hyväksi toteamalleni fyssarille, sain diagnoosin laiskoista pakaroista ja menin silti kaiken uhalla jänistämään HHM-puolimaraa 1:45 ryhmälle. Tuon seurauksena polvi oli peräti puolitoista viikkoa kipeänä, taisin tuon reissun tehdä siskon Asicseilla, GT2000 mallilla. Toim.huom. sisko ei moisilla ollut juossut, kun oli ostanut liian pienet tossut itselleen.

No, heinäkuussa Italian lomalle jätin suosiolla lenkkarit himaan ja pakkasin mukaan kaksi jumppakumpparia. Niillä ahkerasti pakaroita treenailin melkein joka aamu uima-altaalla. Sitten koitti THE DAY: laitoin varvassandaalit yhdelle kivikasavierailulle jalkaan (kivikasa on yhtäkuin Umbrian alueen vanhat kaupungit, jotka muistuttavat kovin toisiaan eli täynnä vanhoja kivisiä rakennuksia, kivikasoja :-)). Varvassandaalireissun seurauksena seuraava aamu koitti jäätävän kantakalvokivun kanssa. Tästä se siis lähti. Ja sitä kesti 10 kuukautta.

10 kuukauden aikana hoitokertomus oli kutakuinkin seuraava:
1. ortopedikäynti ja lähete magneettiin
2. toinen ortppedikäynti (eri ortopedillä), puinen yötuki ja lähete fyssarille
3. fyssaritapaaminen, mistä kotihoitona joka-iltaisia-jumppaliikkeitä pakaralle sekä 5 kertaa sähköhoitoa faskiittiin
4. ohjeistus tavata toista fyssaria, jonka kanssa uusi lista jumppaliikkeitä (tässä vaiheessa siis todettu, ettei sähköhoito tepsinyt :-()
5. kolmas ortopedikäynti (taas eri ortopedi), ohjeistus vaihtaa puulasta yösukkaan (kerrankin kunnon yöunet moneen kuukauteen)
6. neljäs käynti ortopedille (sama kuin tuo edellinen), jalan röntgenkuva ja kortisonipiikki.

Tästä alkoi oikeastaan vasta se kunnon toipumisvaihe. Ja tämä oli siis ajallisesti tammikuussa 2018, noin 6kk ensi-iskun jälkeen. Vaihdoin kengät korollisiin, töissä rupesin käyttämään sähköpöytää seisomalla työpöydän ääressä (noilla korkkareilla) ja aloin tosissani käyttämään sitä kuuluisaa kovaa palloa. Palloa siis käytin istuen tuolilla, ja rullailin niin kauan kunnes kipua ei tuntunut. Tähän ei mene sitä netistä löytämääni 15 minuuttia vaan ehkä 2-5min. Rullailin aamulla Hesaria pädiltä lukiessani. Rullailin päivällä, jos töissä satuin istumaan (kyllä, jalka kipeytyy tästäkin). Ja rullailin töiden jälkeen. Sekä vielä illalla. Tärkeintä on mulle ainakin rullailla palloa niin, ettei nilkkaa turhaa jännitä. Itse kuulen sellaisia pieniä rusahteluja ja tuntuu, että se tuo samalla helpotusta. Ja rullailua jatkan edelleen.

Nyt olen kaksi päivää ollut oireetta!! Vitsi mikä tunne!! Eilen uskalsin ensimmäistä kertaa TRX-tunnilla hyppiä narujen varassa sekä hölkätä alkulämmittelyssä. Ja yhdet spurtit viivalta viivalle tein myös, kaiken uhalla. Ja tänään aamulla mitään outoa tuntemusta ei ollut!!!!

Mikä sitten mulla tähän auttoi? No varmaankin ensisijassa aika. Usko meinaan loppui jo ajat sitten :-) Toisaalta pari viikkoa sitten kuulin vinkin kurkumakuurista, minkä aloitin abt 2 vkoa sitten. Ja vajaa viikko sitten aloitin Burana-kuurin. Sillä sain tämän 10kk:n aikana lievästi ärtyneen vasemman kantakalvon toipumaan ja ajattelin, että nyt olisi hyvä hetki kokeilla samaa kikkaan. Kaverini nimesikin tämän mun kuurin osuvasti kurbuna-kuuriksi :-)

Kurkumaa ja Buranaa

Muut vitaamiinivalmisteet

Tässä menee vielä aikaa, ennen kun olen täysin kunnossa ja nyt se kuuluisa maltti on valttia. Yösukasta en vielä(kään) uskalla luopua, toisaalta kun se ei kerran mitenkään häiritse, niin hengatkoon mukana.

Mitä tästä siis opin? Pallo kannattaa ottaa HETI käyttöön. Ja käyttää sitä oikein eli ei koko kehon painolla runnella kipeää kohtaa vaan istuen hitaasti ja lempeästi koittaa saada pallon kanssa kipua lieventymään. Kunnon kengät on kaiken a ja o. Tällä hetkellä kaikki lipokkaat ja balleriinat on mulla pannassa, korkkarit numero 1 ja tennareihin olen sujauttanut tuettujen kenkien pohjalliset. Ja ne kuuluisat geelikantakupit, ihan ässä!

Lidl by Heidi Klum

Adidaksen SwiftRun tennarit, missä Tempojen pohjalliset

Näistä tossuista käytössä siis nuo pohjalliset

Athletes Footista hankitut geelikantakupit

Pidetään siis peukkuja, että homma jatkuu tästä eteenpäin vähintäänkin samanlaisena ja että ehkä mun haave syksyn rantamaratonin puolikkaasta toteutuu! City Survivors-kuulumisia sitten seuraavalla kertaa :-)