Poluilla

Olen monesti juoksennellessani pitkin Keskuspuistoa tuuminut, kuinka paljon siellä olisi kuvattavaa. Koska juoksua ei tietenkään voi keskeyttää kuvaamista varten, en ole saanut aikaiseksi tallennella näkymiä mustoksi. Tänään kauniin auringon paistellessa (ja viimeisten opintovapaapäivien ollessa käsillä) päätin pakata kameran reppuun, ottaa pyörän alle ja lähteä polkemaan tuttuja juoksupolkuja. Seuraa siis kattava kuvaus reitistä kohti Pitkäkoskea.

Suuntaan yleensä aina matkaan Pirkkolan kautta, vaikka reittejä täältä meidän nurkilta olisi useampia. Jotenkin sitä on niin tapojensa vanki, että kerran opittu reitti tuntuu luontevimmalta eikä sitä uskalla ajautua risteyksestä tuntemattomille polulle.

Suuntasin suoraan Pirkkolan läpi, ohi urheilukentällä tuntiaan aloittelevan koululaisluokan ja jatkoin matkaa kohti Paloheinää. Jo tässä vaiheessa matkantekoa helpottamaan ilmaantui valkoinen, edellisen päivän Pääkaupunki-juoksuratamerkintää osoittava kalkkiviiva. Arvoin muutamaan otteeseen josko lähtisin viivaa seuraamaan vaan päätin sitten kuitenkin jatkaa omaa tuttua reittiäni.

Ensimmäisen varsinaisen pysähdyksen tein Paloheinän valtavan mäen juurella. Muistan ensimmäisen lenkkireissuni, kun jo hyvän matkaa taivallettuani vahingossa eksyin mäen päälle vievälle polulle. Oli kyllä kauniit maisemat vaan ei tuolloin kovin mieltä lämmittäneet moiset. Itse asiassa olen toisenkin kerran huomaamattani päätynyt tuon samaisen mäen päälle, kaikki tiet taitavat viedä Paloheinän mäelle. Vai miten se lausahdus menikään :-)

Juuri laitettuani kameran laukkuun vastaan tulla rullaili herra suksineen. Harmillista kyllä, en onnistunut saamaan häntä salakuvattua, vaan päätin jatkaa matkaani.

Pian saavuin perille Pitkäkosken ylittävälle sillalle, parkkeerasin pyöräni sillan toiselle puolen ja jalkauduin kameroineni kuvaamaan. Sääli, ettei kuviin saanut tallennettua tuota joen kohinaa, se nimittäin on osa tämän paikan viehätystä.

Hiljaa virtaa Vantaa..

Sillan toiselta puolen matkaa olisi vielä pääsyt jatkamaan eteenpäin, mutta päätin tällä kertaa kääntyä takaisinpäin. Joen vartta pääsee molemmin puolin kulkemaan ja taitaa sinne olla sopivin välimatkoin pykätty ihan levähdyspaikkojakin (ainakin pöytä-penkki -yhdistelmiä).

Ensin kieltämättä kuvittelin näkeväni lumikimpaleen kiinnittyneenä kivenlohkareiden väliin mutta tarkempi zoomaaminen paljasti kyseessä olevan vaahtopäämuodostelma.

Luntako mä nään? En vaan vaahtopään :-)

Jos suuntaa tuonne Pitkäkoskelle retkeilymielessä, on paikalla mahdollista pitää breikkiä myös ulkoilumajalla. Maja ei kovin suuri ole, mutta viehättävä ja ehdottomasti vierailun arvoinen.

Alkuperäisenä aikomuksenani oli jatkaa tästä matkaa vielä kohti Haltialaa vaan sen verran kello oli jo vierähtänyt, että lounasaika kolkutteli ovella. Päätin siis suunnata renkaat kohti kotia.

Siinä, missä juoksulenkillä olisin varmasti vieläkin miettinyt mitä mahdoin nähdä, päätin pysähtyä ottamaan kuvaa kummallisesta "taideteoksesta". Edelleenkään en tiedä, mikä tämä alla oleva taide-esine on, jokin pahvista (?) ja lehdistä koottu härpäke killui puun oksalla. Mahtaako joku osata kertoa tarkemmin, mistä tässä mahtaa olla kyse?

Kamala mäki, sekä ylä- että alamäkenä ;-)

En kuitenkaan malttanut olla ajamatta paluumatkalla Paloheinän mäen päälle. Kaunis auringonpaiste oli houkutellut paikalle muitakin valokuvaajia (tai lintubongareita), kun meikäläinen tässä vaiheessa kameran akun loputtua joutui tyytymään kännykän kameraan. Hieman kieltämättä nolotti napsia kuvia kännykällä, mutta minkäs teet. Ensi kerralla pitää tsekata että akku kestää koko retken ajan.

Vinkkinä Keskuspuistoon ensimmäistä kertaa lenkille lähteville on tutustua hieman etukäteen reittikarttaan. Vaikka itse olen kyseisessä puistossa lenkkeillyt jo useamman vuoden, viime keväänä onnistuin kuitenkin eksymään reitiltä. Pientä probleemaa reitelle aiheuttaa tuo Paloheinän nurkilla oleva tunnelinkaivuuprojekti, minkä vuoksi osa teistä saattaa olla yht´äkkiä suljettu. Samoin vaikka suhteellisen hyvin puistoon on laitettu tienviittoja, osista kohtaa pitää kuitenkin tietää minne mennä eikä kaikissa risteyksissä välttämättä ole merkintöjä.

Maasto on vaihtelevaa ja eritasoisia reittejä löytyy pilvin pimein. Paloheinän mäki lienee paikallisten keskuudessa suosituin mäkivetotreenien harjoittelupaikka, sen verran siellä näkee juoksijoita mäkeä ylös kirmaamassa. Oli se ihan hyvä treeni pyörälläkin, varsinkin jos unohtaa vähentää vaihteista kierroksia..

Mainoksen orja

Ei tarvinnut kauan arpoa, kun sain naamakirjan uutisvirtaan sen verran houkuttelevan tarjouksen että kone sanoi *klik klik*. Kyseessä oli tietysti tällä viikolla Itä-Helsingin suunnille uuden putiikkinsa avannen urheiluliikkeen kompressiotrikootarjous. Myönnän levittäneeni tarjousta lähitienoolle ja saaneeni ainakin muutaman muun innostettua nettiostoksille.

Kuten Tukholma-postauksessa kerroin, päädyin reissulta hankkimaan ensimmäiset kompressiotrikoot, Puma-merkkiset. Jo silloin hypistelin näitä ainakin itselleni niiksi-yksiksi-ja-ainoiksi-oikeiksi muodostuneita 2XU:n versioita. En kuitenkaan raaskinut sitouttaa omaisuutta yli 120€ kyseisiin housuihin, vaan tyydyin pinkkeihin Puman trikoisiin (hinnaltaan noin 29,90€). Erinomaisiksi nuo Pumat osoittautuivat joten nyt ryysäsin heti edullisen tarjouksen perässä näiden 2XU-trikoiden kimppuun.

Housujen hinta (vielä tänäänkin Hesarin välissä ilmestyneen mainoslehtisen mukasesti) oli 59,90€. Kun vielä postikulut olivat yli 50€ ostoksissa 0€, siirryin housuineni pikaisesti virtuaalikassalle kulkematta muiden tarjouskorien kautta. Viuh vaan ja tilaus menemään.

Tilauksesta meni peräti 2 päivää ja sain tekstiviestitse ilmoituksen pakettini noudosta läheisestä asiamiespostitoimistosta. Sinänsä hassua, etten kyseisen liikkeen "omilta sivuilta" missään vaiheessa ehtinyt nähdä pakettini olevan matkalla, ainoastaan "käsittelyssä" kun se jo tulla tupsahti kotinurkille.

Itse pahvipaketista kuoriutui toinen pahvipaketti, minkä sisältä lähinnä 10-vuotiaan lapen kokoisilta vaikuttavat trikoot. Tässä vaiheessa aloin jo epäilemään kokovalintaani, vaikka mielestäni olin hyvin etukäteen perehtynyt kyseisen tuotteen yhteydessä olevaan kokotaulukkoon. Ei muuta kun kokeilemaan.

Puman housuihin verrattuna nämä kyseiset vaikuttavat paljon trikoomaisemmilta. Puman trikoissa on housujen sisäpuolella sellaiset jännät muovinauhat, mistä johtuen housut tuntuvat todella tiukoilta. Samoin treenien jälkeen ne liimautuvat aika tiukasti ihoon kiinni. Näissä 2XU:n housuissa ei vastaavaa erikoisuutta ole vaan ne tuntuivat samoilta kun normaalit trikoot. Tosin ihan vaan kokeilumielessä huomaisin niiden kyllä olevan huomattavasti tukevammat. Voin antaa tarkemman raportin jahka pääsen testaamaan tositoimissa.

Päädyin myös mainoksen houkuttelemana hankkimaan uusimman FIT-lehden. Kyseisessä aviisissa kun oikein mainostettiin raporttia kompressiovaatteista. Pikaisella artikkeliin tutustumisella ei asiaan juuri otettu kantaa suuntaan tai toiseen. Todettiin toisille kyseisistä tuotteista olevan enemmän hyötyä kuin toisille. Ja samalla muistutettiin, ettei kompressio itsessään paranna suoritusta, saattaa lähinnä edesauttaa antamalla lisätehoa. Artikkelin mukaan kompressiosta saa parhaiten apuja palautumiseen.

Artikkeli ei siis itsessään anna vastausta kannattaako kompressiotuotteisiin satsata vai ei. Taitaa tämä, kuten yleisestikin kaikki urheluvaatteisiin ja -varusteisiin liittyvä, olla enemmänkin kiinni omasta mieltymyksestä. Itselläni suurin motiivi on ollut tämä oikutteleva polvi ja sen tukeminen. Toivon mukaan ei tullut heitettyä rahoja ihan kankkulan kaivoon :-)

Kisakauden 2014 päätösjuoksu

Jatketaan heti perään toisella postauksella, samaan aiheeseen liittyen. Olin siis itse myös osallistujana tämä vuotisessa Espoo Rantamaraton 2014-tapahtumassa, tällä kertaa Ranta 10-kilpailussa. Edellisen viikon puolimaraton ei tuntunut enää painavan jaloissa, kun sunnuntaina kiskoin juoksukamppeita päälleni.

Päätin kuitenkin varmuuden vuoksi laittaa jalkaan kinesio-teipit ja sonnustautua Tukholmasta hankkimiini Puman kompressiotrikoisiin. Vaikka taivaalla ei juurikaan pilviä näkynyt, luotin sääennusteeseen ja potkaisin Asicsit jalkaan. Perhe kyyditsi kisaajan lähtöpaikalle, minne olimme sopineet työkaverini kanssa treffit.

Kävimme viemässä tavaramme säilytykseen ja teimme pienen lämmittelykävelykierroksen. Matkalla vastaan tuli muutamia tuttuja, joille toivottelimme hyviä juoksuja. Kello alkoi lähestyä h-hetkeä ja lähdimme suuntaamaan kohti Otaniemen urhelukenttää.

Ennen juoksukisan starttia matkaan lähtivät kickbike-potkuttelijat. Miltei heti tuon startin jälkeen juoksijoita alettiinkin huhuilemaan kohti lähtösuoraa.

Suoralle oli laitettu ohjeellisia tavoiteaikoja kaikille juoksumatkoille, myös kympille. Jäin 40min ja 50min väliseen lokeroon odottelemaan starttia ja ehdin vielä muutaman tutun kanssa vaihtaa kuulumiset, toivottaa kollegalle hyvää juoksua ja säätää musiikit soimaan ennen alkupamahdusta.

Sää oli juoksuun mitä mainioin, sopivan pieni tuulenvire siivitti matkaa ja vaihteleva maasto (pääosin tosin asfalttipäällysteistä) haastoi juoksua toden teolla. En ollut sen tarkemmin tutustunut reittiin ennalta vaan annoin mennä joukon jatkeena.

Alku vaikutti lupaavalta ja pääsin suht rentoon juoksuun. Oli ihanaa päästä heti alusta alkaen juoksemaan ilman tuhatpäistä ihmismuuria. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin valjeta, että puolimaratonista taisi sittenkin olla liian vähän aikaa kulunut. Siinä missä puolikkaalla aloin 12km kohdalla juoksemaan kilometri kerrallaan, iski samainen tila päälle jo 3km kohdalla. Suuta kuivasi ja vaikka olin suunnitellut juoksevani juomapisteen ohi, aloin jo toivomaan vesipulloa luokseni.

Juomaa oli onneksi tarjolla jo heti 5km juoksun jälkeen ja hörppäsin mukista muutaman kulauksen. Jatkoin matkaa ja hetken juoksu kulkikin taas huomattavasti paremmin, Kunnes.. Noin 7km kohdalta alkoi nousu, Jota kesti, ja kesti ja kesti.. Sisulla päätin juosta vaikka tässä vaiheessa olisi tehnyt mieli siirtyä kävelemään. Keskivauhti putosi 4:40 :stä 5:30 :een. Sinnittelin ylös vain sen voimalla että tiesin edessä olevan alamäen. Alamäki menikin kepeästi rullaten ja jäljellä oli enää kahden kilometrin koitos.

Loppuosa oli metsäistä maastoa, mikä oli asfalttisen mäkiosuuden jälkeen todella miellyttävää. Silti jalat painoivat kuin lyijysäkit ja päätin olla enää katsomatta kelloa ja keskivauhtia. Ohi vilisteli loppukiriin sisuuntuneita juoksijoita, itse päätin ottaa tavoitteeksi vain maaliin pääsemisen.

Kun viimein urheilukenttä siinsi edessä sain kaivettua viimeiset voiman rippeet ja latasin vielä loppusuoralle kunnon vauhdin päälle. Sammutin kellon heti maaliin saavuttuani, nappasin minulle ojennetun tuotekassin sekä juomapullon ja suunnistin vesipisteelle. Puolimaratoniin verrattua olin aivan puhki ja istuuduin ruohikolle hengitystä tasaamaan.

Olin enemmän kuin tyytyväinen aikaani, jonka eteen todella tuli tehtyä tyotä. Tavoitteena pitämäni 45min ei ihan mennyt rikki, mutta kyllä 47min ja rapiat on moisen koitoksen jälkeen erinomainen tulos. Reitti oli mielestäni melko rankka, tosin kauniit maisemat matkan varrelle oli valikoitunut.

Oma juoksureittini Moverscountista napattuna

Porukat olivat tulleet juoksua katsomaan ja sain autokyydin kotiin. Autossa minua odotti korvapuusti, mikä maistui kisan päälle mainiolta.

Päätin autossa istuessani ja polven jomotusta tunnustellessani, että juoksukausi 2014 päättyi tähän. Ensi viikolla koittaa paluu arkeen ja samalla suuntaan uudemman kerran lääkärille polven kuntoa tiedustelemaan. Juoksu nyt todistettavasti ei polvelle tee lainkaan hyvää, joten tällaiset suoritukset on valitettavasti jätettävä väliin. Näin ollen lokakuulle kaavailtu puolikas täytyy siirtää ensi vuodelle. Haikeana suuntasinkin saman tien SATSin sivustolle jumppia valikoimaan. Jos nyt sitten uusille tossuille tulisi käyttöä edes salilla..

Kiitos kollega-M seurasta! Juoksutarinaosasto vaikenee toistaiseksi.

Samaan aikaan toisaalla..

Kuten edellisessä viestissä mainitsin, minulle tarjoutui mahdollisuus osallistua tämän vuotisen Espoo Rantamaraton 2014-juoksukilpailun talkootöihin ja päätin ottaa tarjouksen vastaan. Näin opintovapaan viime metreillä on kiva saada hieman vaihtelua päivittäiseen puurtamiseen joten päätin uhrata opiskeluaikaa ja lahjoittaa neljä tuntia Rantamaratonin kisakanslian käyttöön.

Suuntasin viime viikon maanantaina ensimmäiseen järjestelyyn osallistuville suunnattuun tapaamiseen, missä porukan keskinäisestä iloisesta rupattelusta päättelin, että taustalla häärii porukkaa jo useamman vuoden kokemuksella. Itse liityin joukkoon ympärilleni pälyillen ja muita samassa ensikertalaisen tilassa katseellani hakien.

Perehdytyksessä käytiin läpi toiminnan onnistumisen kannalta erittäin keskeisiä asioita. Oli todella arvokasta kuulla, kuinka kaikkea mahdollista on ajateltu ja pääasiassa kaikkeen tulevaan on jo ennalta selvät sävelet olemassa. Samalla sain hyvän käsityksen siitä, kuinka monta liikkuvaa osa tällaisessa tapahtumassa onkaan!

Perjantaina nappasin hyvissä ajoin pyörän alleni ja suuntasin kohti Otaniemeä. Koska itse tapahtuma oli vasta lauantain ja sunnuntain aikana, pääsin kurkistamaan vielä tarkemmin tapahtuman kulisseihin ja valmistelutyöhön.

Saavuttuani paikalle oli maanantainen avara halli täynnä tohinaa ja toimintaa. Sponsorit olivat jo suurimmaksi osaksi saaneet putiikkinsa kasattua ja vaikka Intsersport kuinka houkuttelevasti oli heti sisäänkäynnin vieressä, suuntasin määrätietoiset askeleeni kohti kisakansliaa.

Saimme ensin tunnin ajan keskittyä erilaisiin valmistelutoimenpiteisiin, minkä jälkeen koitti varsinainen kanslian avautuminen. Väkeä alkoi virrata paikalle jo ennen varsinaista avautumisaikaa ja asiakkaita palveltiin heti heidän saavuttuaan. Itse olin tällä kertaa jakamassa naisten paitoja, eli kohtasin kaikille juoksumatkoille osallistuvia.

Neljä tuntia kului nopeasti ja moni paita vaihtoi omistajaa tuona aikana. Jonoja ei juurikaan muodostunut muualle kuin pulmapisteelle, sinnekin lähinnä jälki-ilmoittautumisista johtuen.

Edellisestä vuodesta poiketen osallistujakuoriin oli jo valmiiksi merkitty paidan koko, mikä helpotti meidän paidanjakotyötämme huomattavasti. Moni kuitenkin vielä empi paitavalintaansa ja paitoja soviteltiin ahkerasti pisteemme edustalla :-) Tunnelma oli leppoisa, osallistujat rupattelivat iloisesti odotuksistaan ja monelle ehdimme työn touhussa toivottaa hyviä juoksuja. Vaihdetuista kuulumisista päätellen moni oli osallistunut samaiseen tapahtumaan jo aikaisemminkin, sen verran sujuvasti itse paidanjakoprosessi sujui.

Mitä tästä kokemukseta jäi minulle päällimmäiseksi mielikuvaksi, on suuri arvostus kilpailujärjestäjää sekä taustajoukkoja kohtaan. Kaikki juoksumatkan varrelle pystytetyt pisteet, liikenteenohjaus, radan merkinnät eikä vähäisimpänä maalissa jaettavat tuotekassit ovat ahkeran ja ammattitaitoisen työn tulosta. Kahteen kilpailupäivään mahtuu suunnittelua, valmistelua, tilauksia, järjestelyjä ja ennen kaikkea lukematon määrä työtunteja. Kaikki tämä, jotta juoksijat saisivat sujuvan ja miellyttävän kokemuksen. Kiitos, että sain olla osa tätä ahkeraa porukkaa!!

It's all about shoes

Vihdoin viimein päätin tänään suunnata kenkäkaupoille. Olen jo tovin ehtinyt kierrellä erinäisiä putiikkeja niiden oikeiden löytymisen toivossa ja viime tällä viikolla piipahdettuani Sellon Intersportiin jäi muistia kaihertamaan parit tossut. Päätin kuitenkin antaa mahdollisuuden muillekin kaupoille ja ravattuani miltei kaikki pk-seudun urheilujalkinekaupat läpi (mukaan lukien kaikki koti- ja ulkomaiset nettikaupat) palasin takaisin Selloon. Suuntasin paikan päälle ensisijassa hyvän asiakaspalvelun ja suopeiden hintojen perässä.

Onnistuin bongaamaan minua jo alkuviikosta palvelleen myyjän, jolta sain todella kärsivällistä ja asiantuntevaa opastusta menopelien hankintaan. Kokeilin läpi sekä Adidaksen että Asicsin ylipronatoivaan jalkaan soveltuvia malleja, hintahaarukalla laidasta laitaan. Käyn tässä samalla läpi nämä sovittamani mallit ja saamani kommentit sekä oman fiiliksen tossuista.

Ensimmäisenä bongasin hyllystä sovitukseen eniten kiinnostusta herättäneen Adidaksen Adistar Boost W-mallin kengän. Kenkä ei itsessään ole ylipronaatiomalli, joskin kengästä löytyy tavallista enemmän tukea. Kenkä oli todella kevyt ja miellyttävä jalassa, värikin oli mitä mainioin :-) Sen verran myyjänkin mukaan vasen jalka alkoi kallistumaan sisäänpäin (ei siis tukenut jalkaa tarpeeksi), joten siirryin seuraavaan kenkään.

Seuraavaksi kokeiluvuorossa oli Asicsin GT-2000 W-malli. Tämä kyseinen kenkä tuntui mun jalkaan melko raskaalta (ja jos ihan rehellisiä ollaan tuo väri ei ole yhtään mun suosikki) joten vaihdoin melkein lennossa saman valmistajan Gel-Kayano 20 W-kenkään. Tämä malli on myyjän mukaan koko heidän valikoimastaan se tuetuin. Ja siltä se kyllä tuntui. Kovin oli tukevan oloinen ja muutoinkin hyvä jalassa mutta.. Melko raskaalta vaikutti itse asiassa tuokin mononen.

Edes tässä vaiheessa ei myyjä osoittanut lainkaan kyllästymisen merkkejä vaan kokosi lattialle levinneet laatikot sisälmyksineen (siis ne kenkien kärkiin suullotut pahvit ja paperitollot) takaisin kauniiseen riviin. Olin löytänyt seinältä vielä yhden mallin joka sattui vielä olemaan melkoisessa alennuksessa. Kyseinen kenkä on mallia Adidas Adizero Tempo 6 W. Kuten arvata saattaa kyseinen kenkäpari kotiutui kassan kautta omakseni, sen verran mukavilta, tukevilta ja kevyiltä tossut vaikuttivat. Kyseistä mallia ei näemmä enää suomalaisista nettikaupoista löydy, joten alla olevat kuvat kertokoon kengän ulkonäöstä tarkemmin.

Väri on melko pirtsakka, sopii hyvin yksiin mun oranssi-sinisen juoksutakin kanssa :-) Edellisiin verrattuna kengät tuntuvat todella paljon kevyemmiltä, myyjä totesikin näiden olevan parhaimmillaan nopeilla ja ei-niin-pitkillä lenkeillä. Saa siis nähdä, millä tossuilla taivallan vielä edessä olevan puolimaratonin.. Vielä en uskaltanut nakata vanhoja tossuja muualle kun kaapin perukoille,

Tarkoituksenani oli heti huomenna suunnata ulkoilttamaan kisamielessä näitä uusia kulkureita vaan sen verran nihkeää säätä on huomista ranta10-kisaa varten luvattu, että taidan valita sadesäälle sopivat Asicsin GTX-kengät (Asics Gel-Trail Lahar 5). Ostin nämä kyseiset tossut viime syksynä ja talven painelin menemään näillä vahvistettuna La Sportivan nastoilla. Nastat nakkasin pois säiden lämmettyä ja nyt olenkin näillä kengillä käynyt juoksemassa pääasiassa sadekelillä. Sen verran jäykät nämä ovat (vaikkeivät varsinaisesti ylipronaatiokengät olekaan) ja myös raskaat, etten mieluusti kovin pitkää lenkkiä näillä juokse, mutta kymppi on oikeinkin sopiva matka kyseisille kengille. Ja takuulla säästyvät jalat kuivina goretexin ansiosta!

Tukholman juoksun aiheuttaneet jalkojen lihasten kipeytymiset ovat jo taakse jääneet, tosin yhtäkään lenkkiä en kyseisen koitoksen jälkeen ole vielä käynyt heittämässä. Huomenna toivon mukaan pääsen matkaan, perinteiset päiväkodista rantautuneet flunssa-aallot ovat jo meidänkin lukaalin saavuttaneet joten toivon mukaan vielä huomenna en itse joudu vuoteen omaksi.. Jalkahan nyt edelleenkään ei ole kuntoutunut täyteen teräänsä, joten arvon senkin puolesta ainakin tuota lokakuussa edessä olevaa puolikasta.

Kävin jo perjantaina  aistimassa kisapaikan tunnelmaa vapaaehtoistyöläisenä kisakansliassa. Täytyy todeta, että jatkossa osaan arvostaa vieläkin enemmän kaikkea sitä työtä, mitä ennakkoon kilpailijoita varten tehdään. Tästä lisää toisella kertaa.

21098m jälkeen

Tuli hieman aiottua pidempi tauko kirjoittamiseen, kiitos että olitte kuuleman mukaan käyneet täällä kurkkailemassa :-) Seuraa pitkä ja perusteellinen matkaraportti kaikkine käänteineen, toivottavasti jaksatte lukea loppuun saakka.

Viime viiko sujui hyvin vaihtelevissa tunnelmissa. Päätin antaa jalan olla, yritin jättää murehtimiset taka-alalle ja noudattaa suunniteltua juoksuohjelmaan suomalaisella sisulla. Ensin kaikki näyttikin menevän ihan ookoo, mutta tiistaisella lenkillä tulikin sitten takapakkia oikein roppakaupalla. Juteltuani fyssarin kanssa ja käytyäni terkkarilla teipattavana, päätin aloittaa uuden tulehduskipulääkekuurin ja sisuuntuneena vaan antaa mennä. Torstaille tarkoitetun hölkkälenkin jätin kuitenkin väliin.

Pääsin siis koipeni kanssa lähtemään matkaan aiotun aikataulun mukaisesti. Olimme buukanneet lennot jo hyvissä ajoin ja päätimme suunnata kisapaikalle jo edellisenä päivänä fiilistelemään tunnelmaa ja valmistautumaan (=tankkaamaan) kisaa varten. Koska prioriteettinä ei ollut mahdollisimman täsmällinen aika vaan halvat hinnat, päädyimme valitsemaan kuljettajaksemme Norwegianin airshutlet. Täsmällisyys ei tällä kertaa ollut ko. lentoyhtiön valtti, vaan koneemme rullasi matkaan aikataulustaan noin 55min myöhässä. Tukholmaan laskeuduimme siis noin 17 paikallista aikaa.

Tässä vaiheessa päätimme jättää juoksuromppeiden noutamisen seuraavaan aamuun, sillä normaalisti 10min välein liikennöivä Flygbussarna päätti myös ottaa juuri meidän kohdalle oudon 30min vuorovälin. Kun bussiin vielä eksyi eräs epätietoinen rouvashenkilö, johon kuskikin hieman hikeentyi ("Snälla du jag har nu svarat dig flera gånger. Sit nu stilla bara!"), saavuimme määränpäähän vasta kuuden aikaan. Kisa-alue sulkeutui juurikin samaan aikaan, joten päätimme suunnata suoraan hotellille.

Hotelliksi olimme valinneet Scandic Grand Centralin mikä osoittautui sijaintinsa puolesta oivalliseksi valinnaksi. Ei ihan kaupungin vilskeessä mutta riittävän lähellä kaikkea. Huoneemme oli hieman tavallista tilavampi superior, mikä riitti kahdelle rouvalle oikein mainiosti :-)

Ennen kun matkatavaroita oli availtu

Kamat jätimme niille sijoillemme ja suuntasimme samoin tein syömään. Nälkä oli jo melkoinen ja seuraavan päivän koitos vaati runsasta tankkausta. Päätimme suunnata mahdollisimman lähelle hotelliamme aterioimaan ja tovin kuljeskeltuamme löysimme teemaan mainiosti sopivan ravintolan (muistaakseni BBQ house).

Kello oli jo sen verran paljon että valitsimme molemmat kala-annokset uuniperunalla. Itse otin lohen, kaverini tonnikalaa. Melkoiset rekkamiehen annokset sieltä sitten purjehtivat pöytään. Jälkeen kuvaa en tullut napanneeksi, ei tosin olisi mikään esteettinen näky ollut.

Jälkkäriksi hain isän suosituksesta pullan paikallisesta 7-eleven putiikista. Korvapuusti oli niin kuivakan näköinen että toskapulla sai tällä kertaa toimittaa hiilaritankkauksen osuutta.

Seuraavana aamuna aamupalalla joukkoomme liittyi siskoni, joka oli lennäntänyt aamusta paikalle kannustus-/huoltojoukkoihin. Lähdimme leipä-puuro-croissantti-hedelmä -tankkauksen jälkeen suuntaamaan kisapaikalle noutamaan chippejä ja numerolappuja. Aikaiset noutajat vastaanotti vielä kovin väljän oloinen kisakeskus, joskin vilinää ja vilskettä löytyi lähempänä kisakansliaa.

Saimme rekvisiittamme ja jäimme paikalle pörräämään erinäköisen kojujen valikoimaa tutkiskellen. Olimme molemmat juoksukaverini kanssa haksahtaneet ostamaan ilmoittautumisen yhteydessä tyrkytetyt "Jag tränar för DN. Stockholm Halvmarathon 2014"-paidat, mitkä osoittautuivat hienoiseksi virhehankinnaksi. Ensinnäkin ostamamme koko s oli lievästi sanottuna reilu eikä vihreä väri oikein miellyttänyt silmää. Siispä bongattuamme myynnissä olevat kisapaidat (200sek) päätimme investoida moisiin. Täytyyhän nyt jotakin tuliaista olla kotiin viemisiksi.

Kisa-alueelta suoriuduttuamme ehdimme vielä hetken kierrellä kaupoissa ja käydä lounastamassa ennen kun suuntasimme hotellille valmistautumaan.

Päädyin kaikkien jo-mukaan-haalimani juoksukaman lisäksi täydentämään varastoani XXL:stä löytämilläni Puman kompressiotrikoilla. Ne osoittautuivatkin mitä oivallisimmaksi valinnaksi, sillä kyseiset housut tukivat erinomaisesti tuota oikuttelevaa polvea. Vaikka keli olikin lämmin (+19) päätin suojata polveani ja ottaa riskin hikoavista rikoista.

Jännitys oli korvia huumaavaa kun saavuimme kisapaikalle h-hetken lähestyessä. Esimmäinen reaktio oli kylläkin että kiesus mikä määrä porukkaa!!!! Ilmoittautuneita oli kaikkiaan yli 18 000, ja sen kyllä huomasi. Jätimme tavarat siskolle ja suuntasimme kohti lähtöryhmiämme. Koska juoksimme kaverini kanssa eri ryhmissä, jouduimme hyvästelemään toisemme oman ryhmäni portilla. Toivotettuamme toisillemme tsempit ryhdyin säätämään musiikkia ja mieltä kohti tulevaa koitosta.

Parin lähtöryhmän jälkeen oli oma vuoroni käydä matkaan. Valtaisa määrä juoksijoita rynni kohti starttia pamauksen jälkeen ja ohitettuani starttiviivan painoin kellon käyntiin. Lievä epätoivo iski jo heti alussa kun matkaan lähti AIVAN KAAMEA MÄÄRÄ juoksijoita, selvästi niin eri vauhtisia.

Pienen pyrähdyksen jälkeen edessä oli tunneli. Tämä ei todellakaan ollut mikään miellyttävin mahdollinen paikka.. Järjestäjät olivat selvästi käyneet kastelemassa tunnelia, sen verran märkää siellä oli juosta mutta happi oli aika vähissä ja kuumuus melkoinen tuhansien juoksijoiden rynniessä samanaikaisesti suhteellisen kapeassa maastossa.

Tunnelista selvittyäni päätin iskeä niin sanotusti tallan pohjaan ja lähteä kiihdyttämään askelta. Taakse jäi niin 1:50 jänö palloineen kun 1:45 pallo myöskin. Kympissä huomasin olevan hyvässä vedossa, juoksu kulki ja keli oli mitä mahtavin. Keskityin maisemien sijaan kellon lyysailuun ja musiikin kuunteluun. 12km jälkeen päätin jatkaa kilometri kerrallaan. Tykitin niin kovaa kun uskalsin tiedostaen kuitenkin vielä edessä olleen matkan. 20km jälkeen uskalsin vielä hetken kiihdyttää vauhtia mutta sitten alkoi uupuumus painaa. Tiesin jo tässä vaiheessa alittaneeni edellisen ajan roimasti joten annoin vaan mennä.

Maalissa kello pysähtyi aikaan 1:42. Halasin innoissani maalin tuntumasta löytynyttä siskoani ja fiilis oli sanonkuvaamaton. Koko kesän uurastus ei ollut mennyt hukkaaan, päin vastoin. Jalka kesti, pohkeet olivat puupökkelöt mutta who cares: I did it!!

Movescountista napattu juoksureitti

Summa summarum uudestaan en varmaankaan Tukholman reittiä lähde juoksemaan. Etukäteen mainostettu tasainen maasto oli kaikkea muuta ja näin suuret massat tulisi jaotella hieman pienempiin lähtöryhmiin. Alussa joudin vetämään melkoista siksakkia puikkelehtien hitaampien kanssajuoksiotteni ohti, minkä seurauksena Ambit näytti maalissa kokonaismatkaksi yli 22km. Kello tosin oli seonnut tunnelissa, eli kellon mittaama matka oli kaikkiaan suuntaa antava.

Säätä ei voi moittia, ei myöskään matkan varrelle pykättyjä huoltopisteitä. Energiajuomat kiersin kaukaa, samoin matkanvarrella tarjotut banaanit, pähkinäpatukat, kolajuomat sekä muut energiatuotteet. Keskityin juomaan vain vettä ja se toimi tällä kertaa oivallisesti. Maalissa saadut eväät söin miltei heti kaikki palautusjuomaa lukuun ottamatta. Voi että maistui makoisalta korvapuusti maalissa :-)

Kiitos vielä isosti I:lle matkaseurasta! Ihan huippureissu kaiken kaikkiaan. Samoin kiitos siskolle huoltojoukosta (sekä suurimmasta osasta näitä kuvia). Ei muuta kun tossut kohti seuraavaa koitosta.

4x400 päivässä

Ei ole otsikolla mitään tekemistä juoksemisen kanssa vaikka niinkin voisi toki kuvitella. Että lääkkeeksi jalan kipeytymiseen määrätään päivittäisiä 400m vetoja ja neljä toistoa kerralla. Kyseessä on tulehduskipulääkeannos, 4x400mg päivittäin, viikon ajan. Eli palataan sine mistä lähdettiin, kipulääkekuurille.

Tämän päiväinen fyssarivisiitti oli siis apteekkikeikahduksen arvoinen. Lonkassa ei vaikuta olevan mitään vikaa, mitä nyt muljahtelee. Hyvä juttu siis! Ongelma on juurikin siellä lihashuollon puolella ja diagnoosina ylirasituksen aiheuttama tulehdus lihasten kiinnittäjissä. Ohjeena on jatkaa lepoa, nappailla tuo kipulääkekuuri ja hoitaa muutoin tuota ylirasittunutta polvea. Mukaan sain aimo annoksen jumppaohjeita, ne kuulemma ovat nyt avain onneen. Ja kyllä, pelkät ohjeet eivät itsessään polvea paranna vaan nyt on käärittävä hihat ylös ja ryhdyttävä toimeen! Lihashuoltoa edessä siis.

Päätin kerralla napata apteekista kaiken tarpeellisen mukaan joten tuon tulehduskipulääkkeen (tällä kertaan Buranan) oheen nappasin Voltaren-geeliä, kinesio-teippiä sekä tuollaisen pakastimeen laitettavan kylmäpussin. Taisi fyssaria naurattaa kun tiedustelin käytänkö kylmähoitoon pakkasesta löytyvää hernepussia, kun en tosiaan tullut ajatelleeksi että tuollaisia tarkoitukseen erikseen valmistettuja geelipusseja tietysti apteekista saa.

Tuota polven teippaamista ei nyt erityisesti edellytetty tämän tulehduksen hoitoon, mutta tuntuu nyt jotenkin helpottavan kipuilua. Sain ohjeistuksen kuinka teippien luovuttaessa liimapintansa saan uudesta rullasta taiottua samanlaisen tuen polvelle. Piirros oli sen verran hassu, että jääköön nyt pois tästä kuvavirrasta :-) Itselleni kieltämättä tuli mielenkiintoinen mielleyhtymä piirroksen nähtyäni, taitanee tosin kertoa enemmän kynäilijän mielenlaadusta kuin niinkään fyssarin piirustustaidoista ;-)

Kylmäpussukan sujautin pakkaseen ennen kun muistin kuvata sen osaksi yllä näkyvää kollaasia. Mutta sellaisesta perus pussukasta (sinistä geelimönjää sisältävä) on kyse, halvin mahdollinen paikallisen kauppakeskuksen apteekin hyllystä.

Samalla kun tein näiden hoitotarpeiden perässä retken tuonne läheiseen kauppakeskukseen, kävin hakemassa Top-Sportista kompressiosukat. Vink vink vaan kaikille jotka moisia ovat vailla (tai tarvitsevat toiset sille ajalle kun toiset ovat pesussa eli oma perusteluni): nyt on Zero Pointin sukat tarjouksessa! Normaalisti 39,90€ hintaiset sukat saa nyt hintaan 29,90€. Kaikkia mahdollisia värejä oli jäljellä ja kaikissa mahdollisissa (naisten kokoihin itse nyt vaan huomioni kiinnitin) koossa. Kannattaa mitata pohkeen ympärys ennen sukkaostoksille matkaamista, helpottaa huomattavasti koon valintaa. Itse tiesin jo entuudestaan oman kokoni, joten nappasin pinkkien kavereiksi tällä kertaa ihan vaan mustat sukat. Hieman army-kuosi myös houkutteli, mutta nappasin nyt tällä kertaa nämä.

Fyssari lupasi soitella ensi viikolla ja tiedustella polven vointia. Osasi samalla sanoa, ettei röntgen-kuvissa tosiaan näkynyt mitään, eli kuten lääkäri uskalsi jo epäilläkin. Tukholman juoksua ei lämpimästi selvästikään suositellut, veikkasi että polvi siitä tulee vielä ärtymään. Siis sikäli kun se vielä tuolloin kipuilee. Mutta tällä tulehduskipulääkekuurilla ja levolla saattaa olla että koipi kuntoutuu. Aika näyttää!

PS. Saimme eilen kunnostuksesta nuo huuto.netistä hankitut aarteet, eli seuraavan kerran taas postausta kotisektorilta :-)