Tältäkö se tuntuu?

Huh, millaisella rytinällä tämä lokakuu onkaan käynnistynyt! Saman aikaisesti kuun vaihtumisen myötä muuttui status opiskelijasta työntekijäksi ja sen toden totta huomaa. Mihin katosi kaikki vapaa-aika? Tuntuu, että päivät menevät huminalla ohi ja aina on ilta edessä..

Päätin aloittaa uudenlaisen työmatkakulkemisen näin syksyn aluksi ja suuntaan jatkossa työpisteelle pyörällä. Matkaa työmaalle kun yhteen suuntaan kertyy peräti melkein 9 km ei tällainen "mä-en-osaa-ajaa-rauhallisesti"-henkilö voi kuvitellakaan suuntaavansa matkaa office-vaatetus päällä. On siis ollut melkoisen haastavaa ainakin näin alkuun koota sitä tavaramäärää, jolla selviää työpäivistä.

Lisähaasteen tälle pyöräilylle on tuon tavaramäärän roudaamisen lisäksi tuonut myös tämä pimeys. Joo, tiedän että valaisin on nykyään pakollinen varuste pyörissäkin, vaan empä kuitenkaan moista ollut tullut hankkineeksi. Ensimmäinen työmatka sujuikin sitten melkoisella jännityksellä, reitin varrelle nimittäin osui sellainenkin pätkä, jossa valaistusta ei ollut lainkaan. Kyllä, pääkaupunkiseudulla edelleen ollaan :-) Ja kun tälle samaiselle osuudelle vielä kuuluu puinen, varisseiden lehtien kansoittama silta, myönnän olleeni jopa peloissani. Mutta jotta siellä ruudun takana ei nyt ihan lähdettäisi meikäläistä taskulampuin väijymään, hankin heti jo samaisena iltana lampun pyörääni.

Nyt siis pääasiassa urheilusuoritukset ovat tulleet tuon työmatkapöräilyn seuraksena. Päivittäistä matkaa kertyy kuitenkin se reilut 17km, minkä lisäksi illat ovat menneet lasten kavereille kuskaamisten, kaverisynttäreiden, harrastusten ym. kissanristiäisten parissa. Päätinkin nyt ensi viikolle varata oikeasti aikaa myös muulle urheilulle, salitreffit siskon kanssa onkin jo agendalla.

Parasta tuossa työmatkapyöräilyssä ovat ehdottomasti maisemat. Olen sen verran onnekas, että saan taivaltaa pääosin meren rantaa. Edelleenkään en ole saanut aikaiseksi pysähdellä maisemia kuvaamaan, radio Novan aamushow siivittää taivaltamisen melkoisen vauhdikkaaksi. Perjantaina suuntasin kuitenkin matkaan kävellen ja napsin samalla muutamia tunnelmakuvia. Bussin ikkunasta en kuitenkaan kuvaamaan ryhtynyt.

Olen ottanut tavakseni suunnata töihin melkein suoriltaan. Pakkaan aina illalla jo repun valmiiksi, minne valitsen seuraavan päivän työvaatteet. Yritän pitää periaatteena sen, että kuskaan mahdollisimman vähän tavaraa edes takaisin, eli suurimman osan tavaroista säilytän töissä pukukaapissa. Meikit kuitenkin ovat se ainoa pakollinen päivittäinen hätävara :-)

Paluumatkalla useimmiten päivä onkin kirkkaampi, ajoissa kun lähteee pääsee ajoissa myös kotiin suuntamaan. Viime viikolla sää tosin oli melkoisen ankea sateinen ja pilvineen vaan onnistuin eräällä lounastauolla tallentamaan myös tällaista näkymää.

Osaa se syksy olla kauniskin :-)

Sen verran loppuun vielä jalkakuulumisia, että olen nyt virallisesti lääkärin määräämässä juoksukiellossa. Vierailu työterveyslääkärin kautta polven ultraääneen ja radiologin konsultaatioon paljasti, ettei kyseessä myöskään ole Bakerin kysta. Mitään ei ultrakaan paljastanut enkä toistaiseksi ole magneettikuvaa edes harkinnut, joten lääkärin määräämällä levolla nyt mennään niin kauan kun kipua tuntuu. Ihan super hyvää ei tunnu tuo pyöräilykään jalalle tekevän, joten toivottavasti en nyt sitä(kin) joudu laittamaan tauolle..

Huomenna suuntaan siis paparazzaamaan Vantaan maratonia kannustusjoukkona kisaan osallistuville kavereille. Oma Vantaan puolikas siirtyy ensi vuoteen.. Raporttia sieltä siis tiedossa!